surkea alkuviikko

Olen maailman ihanimman koiran omistaja. Koirani, Honey, täyttää huhtikuussa seitsemän vuotta. Ajattelin että nyt on hyvä (ja korkea) aika tehdä muruselleni palvelus ja viedä se leikattavaksi. Mitä järkeä on koiran, jonka ei enää ikänsä puolesta kannattaisi saada pentuja, antaa kärsiä juoksuajasta ja stressaavista valeraskauksista loppuikänsä ajan?

(Kuva täältä)

Olin varannut ajan operaatiota varten eiliselle (maanantaille), sillä olen itse lomalla tämän viikon ja vakkarieläinlääkäri on täällä helsingissä. Operaatio tehtiin ja toimme kotiin ihan pöllyissä olevan kaverin, jonka leikkaushaavasta tihkui verta. Ja tihkui verta. Ja niin edelleen. Verta alkoi olla myös koiran peitossa ja alustassa. Loppuillasta päädyimme viemään Honeyn yliopistollisen pieneläinsairaalan päivystykseen. H otettiin tutkimuksiin, sillä emme tienneet oliko vuoto myös sisäistä. Lähdimme kotiin nukkumaan ilman koiraa.

Huonosti nukutun yön jälkeen odotimme puhelua klinikalta. Se tuli vasta puolenpäivän jälkeen. Vuoto ei kuulemma ollut sisäistä, mutta se ei ollut myöskään tyrehtynyt. Lääkäri ehdotti, että Honey nukutetaan uudelleen, tikit avataan ja vuotavat verisuonet poltetaan umpeen. Jäimme taas odottamaan.

Ulkona oli upea ilma, mutta ei tuntunut hyvältä ulkoilla ilman koiraa. En halunnut tehdä mitään mutten myöskään pystynyt vain istumaan paikallani. Välillä syytin itseäni siitä että olin saanut päähäni viedä koiran leikattavaksi alun perinkään. Välillä puin mielessäni erilaisia "entä jos"
 -vaihtoehtoja. Välillä yritin rauhoitella itseäni ja sanoa, että kyllä tämä tästä. Kerran epäonnistuin edellä mainitussa ja itkin itseni hyperventilaation partaalle.

Wipulle ominainen löhöilyasento :) (vuodelta -08)

Kahden leikkauksen ja nukutuksen jälkeen saimme tänään hakea kotiin jo paremmin voivan pikkuisen. Voimme vain toivoa ja uskoa, että nyt haava pysyy kiinni. En muista, milloin viimeksi olen ollut näin väsynyt ja helpottunut yhtä aikaa.

Tiedän, etteivät lemmikit ole ikuisia. Kun joskus joudumme hyvästelemään iäksi, toivon että voimme tehdä sen hyvillä mielin, pitkän ja onnellisen elämän päätteeksi. Se hetki ei kuitenkaan ole vielä.

Teimme kahden päivän aikana tonnin laskun, koiran hoitamiseen. Jokainen sentti oli sen arvoinen. Lemmikki on meille perheen jäsen.

Päivällä, kun oli aikaa pohtia, ihmettelin miksi vielä maanantai-aamuna päällimmäisin murheeni oli se, mistä löytäisin täydellisen trenssin.