keskiviikko 23. joulukuuta 2009

Selviydy Joulukuusta: opas à la North & South

Kun pakkanen on poikkeuksellisen tiukka, joululahjat täytyy ostaa ja flunssa huolehtii niiskutuksen sekä köhän määrästä, tarvitaan kovia otteita.

Tässä siis tiukka ohjeistus siihen, miten pakkasten kovistelemasta joulukuusta selviää hengissä!

1. Koristele ja fiilistele.

Esimerkiksi pipareiden kanssa väkertely saattaa turhauttaa, mutta ah, kuinka kivaa (ja maukasta!) jälkeä voikaan saada aikaan, kun oikein keskittyy.

x6

Suosittelen lämpimästi muillekin perheemme perinnettä, jokaiselle omia nimikoituja pipareita. Muista, että myös SIKA sekä PUKKI kaipaavat omat piparinsa, mahdollisista muista nelijalkaisista nyt puhumattakaan!

x5

Perheessäni on keliaakikko, joten joitakin vuosia sitten siirryimme gluteenittomiin pipareihin. Uskokaa tai älkää, mutta ne on parempia kuin tavalliset! Perunajauho tekee niistä ihanan kuohkeita. Kannattaa siis kokeilla vaikka ei keliaakikko olisikaan.


2. Ota tärähtäneitä kuvia kaikesta koristelemastasi sekä fiilistelemästäsi

x8

x7


3. Etsi kainaloosi jotakin lämmintä.

Esimerkiksi rakas ihminen, eläin tai hätätapauksessa lämpöpullo. Tällä kertaa löytyi tällainen mussukka (joka ei tiedä mitään parempaa kuin se, että joku tulee ja kahmaisee lämpimään syleilyyn):

x9


4. Pukeudu.

Vaatteitaan ei kannata unohtaa! Jenni teki jotain, minkä luuli itsekin vielä vuosi sitten mahdottomaksi: pukeutui shortseihin yli kymmenen asteen pakkaskeleillä.

x3

x4

Ai miten? Kirppikseltä löytyneen mielettömän ison tekoturkisshaalin, vanhan villatakin (myös kirppislöytö: siinä lukee Tammelan kutomo, Tampere), parin aluspaitakerroksen sekä erittäin salaisen aseen kanssa: Säärystimet ja polvisukat päälleikkäin!

x2

Sisälle tullessa ne voi rutata alas päälleikkäin. Ovelaa, suosittelemme!

x1


5. Käy vihdoin katsomassa New Moon (kuukauden tuskaisen odottamisen jälkeen) hyvän ystävän kanssa...

IMG_9464
(Eevalla on ihana takki!!)


6. ...anna itsellesi lupa seota (ihan vähän edes) Robert Pattinsonin katseesta...

IMG_9465


7. ...sekä Taylor Lautnerin vatsalihaksista.

IMG_9468

8. Muista kuunnella myös semi-jouluista musaa ja vietä aikaa rakkaidesi kanssa. Vetistelykin on (kohtuullisissa määrin) jouluna sallittua.




HYVÄÄ JOULUA!

t. Eeva ja Jenni


ps. Kyllä, mekin olemme twilight -hurahtaneita.
pps. Ei, ikämme ei kuitenkaan ole 13. Vaikka 13 onkin varmasti ihan hyvä ikä.

tiistai 22. joulukuuta 2009

joulun lempibiisi

kulunut ja soi liiaksi tavarataloissa, mutta saa meikäläiselle joulumielen alta aikayksikön. sitäpaitsi, katsokaa noita lettejä!!



jouluiloa,

-e

edit.

on pakko lisätä vielä tämä toinen video vaikkei se jouluun mitenkään liitykään - tuli vaan whamista mieleen ja hugh grant on tässä niin...... :D tämä on siis elokuvasta music and lyrics.

löytöjä vol.1

Käväisin viime viikolla päääkaupunkiseudun lempparisecondhand -paikassa, Puotinharjun Fidalla. Löysin parikin tosi kivaa asiaa, esimerkkinä kuvissa näkyvä Pierre Cavallo (hah kirjoitin ensin vahingossa Pirre Cavallo) -neule. Täydellinen mummomalli, jossa on jännästi yhdistettynä erilaisia tekstuureita. Löysin neuleesta peräti neljää erilaista lankatyyppiä! Pörhöisää, sileää ja kiiltävää, kimaltelevaa sekä perusvillamaista. Neule pääsikin edustuskäyttöön sunnuntaina, kun kävimme PYn ja äitini kanssa syömässä Mamma Rosassa. Tajuttoman hyvää ruokaa, mutta pieni vilustuminen on vienyt tilapäisesti ruokahaluni. Olen lautasen tyhjäksisyömismaanikko ja ihan kirjaimellisesti surin lautaselle jäänyttä sienirisottoa, se kun oli niin herkkua.

2012091

2012092

Oli muuten ihan tajuttoman lämmin neule myös! Löysän yläosan kanssahan ei tunnetusti kannata pukea löysää alaosaa, joten pötkylähame pääsi virantoimitukseen. Ah, ollapa sille nahkainen vaihtoehto, esim. nahkasortsien muodossa (nahkaminin suhteen olen kuitenkin vielä hieman skeptinen, mutta never say never). Kelpais tähän osoitteeseen mainiosti!

maanantai 21. joulukuuta 2009

rusetteja ja vintagehameita

Hola! Käväisin perjantaina uuden tv -kanavan avajaiskonsertissa. Olen pukeutujana äärimmäisyyksien ystävä: kun johonkin ryhdyn, teen sen mielelläni kunnolla. Joten perjantaina allekirjoittaneen(kin) saattoi bongata telkkarista tavanomaista tyyliäni rrromanttisemmassa asussa.

Olen ottanut puolitoista vuotta sitten Italiasta ostamani rusettivyön käyttöön ensimmäistä kertaa vasta tässä kuussa. Hidas tai jotain? :D Päätin pukeutua kyseisen rusettivyön kanssa kirppikseltä ostettuun kotimaiseen vekkihameeseen. Siinä on villaa ja jotain todella aitoa. Merkki on MalliMari, ihanan suomalaista! Paitakin on muuten kirppikseltä.

Totesin että kermanvärinen paita vaatii kermanväriset sukkikset. Koittakaapa etsiä kermanvärisiä sukkiksia joulukuussa! Helpommin sanottu kuin tehty, nih.

stv1

Vekkihameeni on melko pörheä jo itsekseenkin, mutta alushameen kanssa olo on kuin rinsessalla.

stv2

stv3

Konsertti oli ihana ja esiintyjät parhaasta päästä. Ei ehkä tarvitse enää mennä muihin joulukonsertteihin!

Joulutunnelmissa,
Jenni

p.s. miten ihmisen pää voi näyttää noin isolta kun mulla tossa ekassa kuvassa? Kunnon bobhead! :D

lauantai 19. joulukuuta 2009

oh my GOSH

viimeistä iltaan viedään omassa kodissa ennen kuin huomenna siirryn blogisiskoni perässä pääkaupunkiseudulle joulun viettoon. yllättäen näillä viimeisillä viikoilla nyt onkin ollut kovasti hommaa, mutta nyt on loppu koulu, laulutunnit, teatteritreenit ja siivouskin on ihan viime silausta vaille valmis. aika onnellinen joulun odottaja siis kyseessä :)

joululahjatkin olen yhtä lukuunottamatta jo saanut raavittua kasaan. nyt siis glögimuki käteen ja viimeisen illan kunniaksi ehkäpä frendit?

sitä ennen kuitenkin esittelen uuden parhaan ystäväni - tai ainakin tummien silmänalusteni uuden parhaan ystävän.


viimeinkin peiteaine, joka oikeasti tehoaa allekirjoittaneen naamalla! tosin vaikka tämä uusi löytö onkin aivan ihmeellinen ja ihana, täytyy muiden kokeilemieni mömmöjen kunniaksi sanoa, että taisin viimein tajuta miksen ole aiemmin löytänyt tehoavaa peitevoidetta.

ihoni on selkeästi tummempi kuin keskivertosuomalaisella (äitini kuuluu siihen porukkaan jonka väristä puuteria ei myydä kaupoissa "kun ei suomessa ole kukaan niin tumma"...), ja olen tottunut siihen että usein vaaleimmat värisävyt erottuvat käsvoistani selkeästi. totuus kuitenkin on se, että suomessa talvella kaikki näyttää kalpeanaamoilta, oli se nassu kesällä kuinka ruskea tahansa. ratkaisu ongelmaan: ostin astetta vaaleampaa sävyä olevaa peiteainetta!

bongasin tuon goshin touch upin ensimmäisen kerran joskus pupulandiasta, ja joku viikko hankin putelin itselleni. nappilöytö, kerrankin! onko muilla hyviä/huonoja kokemuksia goshista?

no niin, nyt niitä frendejä.

jos en eksy kirjoittelemaan enää ensi viikolla, niin IHANAA JOULUA!

-e.

keskiviikko 16. joulukuuta 2009

It's Here!

Sijainti on seuraavat viikot tämä:

IMG_9430

Eli kotona ollaan! Tiedossa siis hieman vähemmän Kuopio-angstia ja enemmän Hki-hehkutusta. Aion tosin viipyä ainakin loppiaiseen, joten aikaa Hki-angstille ja Kuopio -hehkutukselle löytynee vielä.

Mutta; viime perjantaina vihdoin sain itselle ostetun synttärilahjan käyttöön! Ja se on ihana. Ja ihanan lämmin, mikä onkin tullut tarpeeseen viime päivinä. Pidän todella tavasta, jolla kaksitvå on yhdistänyt huovan ja neuloksen riekaleissa. Lisäksi huivin niskaosassa on kätevä neppari, joten huivin saa joko avonaiseksi tai rinkulaksi! Bonuksena myös matchaaminen villakangastakkini kanssa.

IMG_9461

IMG_9446

IMG_9447

IMG_9442

Kotiuduttuani äitini esitteli minulle naftaliinista kaivamansa luonnonvalkoisen käsintehdyn villapaidan. Sillekin löytyi käyttöä nopeasti, kiitos talven!

IMG_9433

IMG_9456

IMG_9435

IMG_9459

Kavereinani jouluostoksilla Se Uusi Riekalehuivi, äidin ystävän tekemä villapaita, vilan takki, rutatut polvisukat ja maiharittaret kirppikseltä.

Kas, Mimmi ja Peppi Maria!ssa, siirrynkin tästä ruudun ääreen.. :)

tiistai 15. joulukuuta 2009

talvisia tarinoita

ihanaa, että tänne eteläänkin on viimein tullut winter wonderland! ja parasta on että sen povataan jatkuvan jouluun asti ja jopa yli! perinteinen joulusäähän on vetinen, nurmikot viheriöivät, tai jos lunta on ollut, se on alkanut sulaa viimeistään aattoaamuna sohjoiseksi pääkallokeliksi. ei siis valittamista!

tenttiinluku ei tahtonut tänään oikein sujua (oliskohan ikkunasta sisään paistavalla auringolla ollut jotain tekemistä asian kanssa...), joten päätin lähteä ulos ja joululahjaostoksille. se hyöty on siinä että asuu kuuden korttelin päässä kauppatorista, että tällaiset päätökset eivät vaadi aikaa tai etukäteissuunnittelua.

mittari näytti -14 (se kyllä valehtelee vähän), joten pukeuduin sen mukaan.




päällä pitkät kalsarit ja puoleen reiteen ulottuvat (siis alhaalta katsottuna tietty) säärystimet housujen alla, lisäksi jos jonkinlaista villapaitaa, talvikengät, villainen kaulahuivi ja pipo sekä kahdet päällekkäiset lapaset (kiitos mummin). kaiken kruunasi ikivanha toppatakki jota en koskaan käytä julkisilla paikoilla kun se on niin ruma... täydellinen viluiselle lastentarhanopettajalle päiväkodin pihalla, mutta ei kaupunkikelpoinen.

tänään oli kuitenkin poikkeus. nautin kaupungilla katsellessani topattuja ihmisiä, aurinko paistoi ja oli ihanaa! totesin kyllä että on sitä etelän ihminen kovasti arka kylmälle, mutta toisaalta, tähän ei ole totuttu!

siitä huolimatta että pakkanen levitti ripsivärit poskille (yritin kompensoida rumaa takkia meikkaamalla, lopputulos huono) ja vaikka törmäsin yhteen setäparkaan stokkalla täydessä vauhdissa, päivä oli mainio ja sain sitäpaitsi lähes kaikki lahjat hankituksi!

ja päivä sen kuin parani, kun törmäsin (nyt onneksi vain kuvaannollisesti) bussipysäkillä tähän




siis JOS mä olisin mies, niin...

voi pojat.

audrey on ihana.

ja talvi!

torstai 10. joulukuuta 2009

ikääntymispäivälahja


Olen tänään taas vuoden vanhempi kuin viimeksi. Ja siinä jos jossain on aihetta itsensä lahjomiseen! Päädyin maanantaina kaimani mainoksen uhrina end-shopiin, uuteen kotimaisia tuotteita myyvään nettikauppaan. Hullaannuin ihan mielettömän ihanan näköisestä kaksi-tvån riekalehuvista. Käväisin nettipankissa ja huomasin veronpalautuksien tulleen. Kaksi tekosyytä, veronpalautukset ja ikääntymispäivä, mitä muita syitä nainen ostokselleen tarvitsee? Lisäbonusta tuo toki se, että huivi on tehty suomessa ja on 100% villaa. Sitä paitsi kylmimmät kuukaudet ovat vielä edessä, lämmikkeitä kaivataan kipeästi!


(kuva end-shopista)

Toivoin, että lahjani olisi ollut jo tänään perillä, mutta postiluukusta kolahtikin kaikenlaisia muita onnitteluja. Päätin kuitenkin antaa itselleni tämän kerran anteeksi sen, että toimitin lahjani perille myöhässä. Ehkä huomenna...!

P.S. teknisesti vietin syntymäpäivääni eilen, sillä kello on jo yli puolen yön. :)
P.P.S koin aamulla kauhun ja kiukun hetkiä, kun en meinannut löytää joulukalenteristani oman synttärini luukkua! kirjoitin mielessäni jo tulikivenkatkuisia reklamaatiokirjeitä fasulle, kunnes huomasin, että kyseinen luukku olikin vain taitavasti jemmattu!

tiistai 8. joulukuuta 2009

bloggari paljastaa kasvonsa

nyt aika on kypsä siihen, että tämä kirjoittaja paljastaa kasvonsa blogissa ensi kertaa. mulla ei sinänsä ole mitään mielipidettä suuntaan tai toiseen siitä, pitääkö bloggarin naaman olla näkyvillä vai ei. mitä mieltä olette? me joskus jennin kanssa sovittiin että pidetään nassut piilossa, ja se on sopinut mainiosti.

älkää nyt vaan kuvitelko että haluan paljastaa naamarini rahakkaiden sponsorisopimusten tai mielettömän katujulkisuuden vuoksi, ei todellakaan. syy on kaikessa yksinkertaisuudessaan (ja säälittävyydessään!) seuraava:

tukkani on nyt, vajaat pari viikkoa kampaamoreissun jälkeen ja likaisena (nuohottu tänään koko ilta teatterin lattiaa) siinä kuosissa, että sillä moshaaminen onnistuu hyvin. en siis todellakaan harrasta moshaamista, mutta nähtyäni fireflightin shöwn kuukausi sitten olin myyty...

(nyt kuulen jokaisen vakavasti otettavan rokkiharrastajan tai sellaisena itseään pitävän nauravan kohti kurkkuaan, mutta naurakaa vaan! viimeksi eilen kuulin kommentin "sulla on moshaamisesta vielä paljon opittavaa". ihan sama!)

no niin. kuvailin siis tukanheiluttelua tänään ihan huvikseni, ja kuvasarjasta tulikin yllättävän hyvä (naurettava)! ja tässä näkyy nyt tukan nykyinen mallikin jotenkin.

joten olkaatten hyvä. hah!

tässä nyt näkyy tukka jotenkuten, tosin aika luiruna ja sitäpaitsi taustalla räjähtänyt kaappi. peilikuva jennin kunniaksi :)



seuraavana mieletön moshaussarja. kuvan taustalla ylitäysi vaaterekki sekä kaksi täyttä ikean kassia, niiden sisältö valtterilla silloin 27.12!


päällä zarasta juuri ostettu tummanharmaa neuletakki, toinen laatuaan tässä taloudessa. ihanan pitkä, peittää pyllyn! alla h&m:n tunika kirpparilta.

hauskaa viikon jatkoa, meikä jatkaa moshaamista!

-eeva

p.s. mikä toi punainen raita tossa vikassa kuvassa on?

p.p.s. piru kun nää kuvat on niin epätarkkoja...

maanantai 7. joulukuuta 2009

finally!

Näistä olen vissiin pari viikkoa jauhanut, joten alkaa varmaan itse kullekin jo riittää. Pidemmittä puheitta, viikon kenkäparina: Jennin tuliaisia osa 2.

mm1

Kävin reissullani kenkäkaupassa, jonka nimen muistaminen tai ylöskirjaaminen olisi tietenkin ollut mission impossible, joten jääköön arvoitukseksi. Siellä oli todella paljon ihania kenkiä, mutta pidin järjen päässä muistuttamalla itselleni että ei Jenni, Kuopiossa ei edelleenkään voi kävellä talvet pitkät upeissa avokkaissa tai ihanissa saappaissa, joiden pohjat ovat niin sileät että niistä näkee peilikuvansa. Ja kun allekirjoittanut on järkevällä tuulella, seurauksena on tottakai 12,5 cm korkoa - yhdistettynä kunnolla kuvioituun pohjaan! Että näin.

Kenkien merkki olikin helpompi muistaa, kun se lukee molemmissa kengissä, laatikossa JA kenkien dustbageissa: Maria Mare.

mm2

mm3

mm4

Pienimuotoista tuskaa tosin aiheutti jokaisen ihanat uudet kengät ostaneen neitokaisen painajainen: vetskari meni rikki, kun yritin ensimmäistä kertaa esitellä hotellilla popoja matkatovereilleni. Onneksi lomaa oli vielä paljon jäljellä, joten ehdin vielä liikkeeseen vaihtamaan uudet kehiin. Olin tosin jo varautunut viemään tämän uudenkin parin suutarille.. :)

mm5

Mut ei näistä mitään muuta voi sanoa, ne kun on niin taitavia puhumaan itse puolestaan.

tukkatuska

Huomenna kanpaajalle! Tai parturointiin. Minua naurattaa aina kovasti kun naispuoliset ystäväni (jotka eivät varmastikaan kasvata partoja, vaikka tiedän toki niinkin joskus naisille käyvän) kertovat menevänsä parturiin. Siellähän ajetaan partoja! :)

Minä aion kuitenkin huomenna heti aamusta suunnata luottokampaajani tuoliin. Ongelmanani on vain se, että minulla on jonkinlainen puolivillainen visio siitä, mitä haluan päälleni tehtävän, mutta en välttämättä osaa pukea juuri kyseistä visiota sanoiksi. Toisin sanoen varmaan jokaisen kampaajan painajais-asiakas.

Dokumentoin lähtötilanteen, ihan vaan muistuttaakseni itseä tämänhetkisen tilanteen karseudesta. Juurikasvu on näköjään saavuttanut lakipisteensä jo hetki sitten.

hd1

Samalla viehättävä katsaus täysin uniikkin kylppäriini, millaista ei varmastikaan löydy jokaisesta suomalaisesta kodista, ja minkä kaikki epäilemättä halusivat kieli pitkällä nähdä.

Lisäksi sorruin maailman teineimpään ilmiöön, peilikuvaan. Mutta ajattelin että ehkä se matchaa ton juurikasvun kanssa.

hd2

hd3

Jännittää niin paljon että käsikin näemmä hakeutuu suuta kohti. Huomenna nähdään miten kävi!

lauantai 5. joulukuuta 2009

seattle sounds

Totesin tässä eräänä päivänä, että jos kerran grungeillaan niin grungeillaan sitten kunnolla.

g1

g2

g3

Farkkuleggingsit - ONLY/minä ite
Paita - Isältä realisoitu vanha mökkipaita
Kengät - Halonen



Iik Kurt Cobain on ihku. ;)

perjantai 4. joulukuuta 2009

stuff

Räpsyttelin kuvia joistakin taannoisen reissuni ostoksista, here comes:

Kosmetiikka:

Päätin kokeilla kehuttua HR:n lash queen -ripsaria. Valitsin vielä feline blacks -version, jossa pitäisi kuulemma olla enemmän pigmenttiä. Hinta oli aika suolainen, mutta päätin nyt kärsiä sen, sillä ripsari on tärkein päivittäinen meikkituotteeni! Ja hei, olen nainen kuitenkin, kuin vaikeeta on vastustaa noin makeeta pakkausta!?

t3

Fiksuna tyttönä läksin etelään ottamatta mukaan aurinkopuuteria. Ostin sellaisen sitten paikallisesta ostoshelv..paratiisista. Samalla tuli hankittua pienempi matkustusversio Body Shopin Brush On Bronze -kuulille.

t4
t5

Tulipa hankittua myös jälleen kerran uusi puteli kestosuosikkiani, ehkä maailman parasta silmänympärysvoidetta:

t6


Korut:

Reissusta tarttui mukaan enemmänkin koruja, mutta tässä ehdottomasti suurin löytö: kultasepänliikkeen konkkamyynnistä (kuulemma aidot) helmet kolmirivisinä, 20e. Ja vaikkei oliskaan aidot niin, heck, siltä ne ainakin tuntuu ja painaa!

t2

Bershkasta ostin kivan ketjukorun, jossa on mustia ja hopeisia ketjuja.

t7


Tässä kuitenkin ehkä se reissun makein löytö:

t1

!!!!!!!

Darth Vader PEZ! Pezit on olleet mun suosikkeja ihan lapsesta lähtien, mut tää räjäytti jo pankin! I'm so proud. (Lienee turhaa mainita erikseen olevani SW -fani hahhah :D)