keskiviikko 23. joulukuuta 2009

Selviydy Joulukuusta: opas à la North & South

Kun pakkanen on poikkeuksellisen tiukka, joululahjat täytyy ostaa ja flunssa huolehtii niiskutuksen sekä köhän määrästä, tarvitaan kovia otteita.

Tässä siis tiukka ohjeistus siihen, miten pakkasten kovistelemasta joulukuusta selviää hengissä!

1. Koristele ja fiilistele.

Esimerkiksi pipareiden kanssa väkertely saattaa turhauttaa, mutta ah, kuinka kivaa (ja maukasta!) jälkeä voikaan saada aikaan, kun oikein keskittyy.

x6

Suosittelen lämpimästi muillekin perheemme perinnettä, jokaiselle omia nimikoituja pipareita. Muista, että myös SIKA sekä PUKKI kaipaavat omat piparinsa, mahdollisista muista nelijalkaisista nyt puhumattakaan!

x5

Perheessäni on keliaakikko, joten joitakin vuosia sitten siirryimme gluteenittomiin pipareihin. Uskokaa tai älkää, mutta ne on parempia kuin tavalliset! Perunajauho tekee niistä ihanan kuohkeita. Kannattaa siis kokeilla vaikka ei keliaakikko olisikaan.


2. Ota tärähtäneitä kuvia kaikesta koristelemastasi sekä fiilistelemästäsi

x8

x7


3. Etsi kainaloosi jotakin lämmintä.

Esimerkiksi rakas ihminen, eläin tai hätätapauksessa lämpöpullo. Tällä kertaa löytyi tällainen mussukka (joka ei tiedä mitään parempaa kuin se, että joku tulee ja kahmaisee lämpimään syleilyyn):

x9


4. Pukeudu.

Vaatteitaan ei kannata unohtaa! Jenni teki jotain, minkä luuli itsekin vielä vuosi sitten mahdottomaksi: pukeutui shortseihin yli kymmenen asteen pakkaskeleillä.

x3

x4

Ai miten? Kirppikseltä löytyneen mielettömän ison tekoturkisshaalin, vanhan villatakin (myös kirppislöytö: siinä lukee Tammelan kutomo, Tampere), parin aluspaitakerroksen sekä erittäin salaisen aseen kanssa: Säärystimet ja polvisukat päälleikkäin!

x2

Sisälle tullessa ne voi rutata alas päälleikkäin. Ovelaa, suosittelemme!

x1


5. Käy vihdoin katsomassa New Moon (kuukauden tuskaisen odottamisen jälkeen) hyvän ystävän kanssa...

IMG_9464
(Eevalla on ihana takki!!)


6. ...anna itsellesi lupa seota (ihan vähän edes) Robert Pattinsonin katseesta...

IMG_9465


7. ...sekä Taylor Lautnerin vatsalihaksista.

IMG_9468

8. Muista kuunnella myös semi-jouluista musaa ja vietä aikaa rakkaidesi kanssa. Vetistelykin on (kohtuullisissa määrin) jouluna sallittua.




HYVÄÄ JOULUA!

t. Eeva ja Jenni


ps. Kyllä, mekin olemme twilight -hurahtaneita.
pps. Ei, ikämme ei kuitenkaan ole 13. Vaikka 13 onkin varmasti ihan hyvä ikä.

4 kommenttia:

Vanill kirjoitti...

Ilmeet ;D

Jenni / North and South kirjoitti...

Vanill: eikä edes yhtään tarvinnut teeskennellä! :D

Alma kirjoitti...

Vähän myöhässä, mutta hyvää joulua teillekin! Ja ainakin onnellista uutta vuotta.

Maiski / Nuotin vierestä kirjoitti...

Ihana selvitytmisopas :)