torstai 10. joulukuuta 2009

ikääntymispäivälahja


Olen tänään taas vuoden vanhempi kuin viimeksi. Ja siinä jos jossain on aihetta itsensä lahjomiseen! Päädyin maanantaina kaimani mainoksen uhrina end-shopiin, uuteen kotimaisia tuotteita myyvään nettikauppaan. Hullaannuin ihan mielettömän ihanan näköisestä kaksi-tvån riekalehuvista. Käväisin nettipankissa ja huomasin veronpalautuksien tulleen. Kaksi tekosyytä, veronpalautukset ja ikääntymispäivä, mitä muita syitä nainen ostokselleen tarvitsee? Lisäbonusta tuo toki se, että huivi on tehty suomessa ja on 100% villaa. Sitä paitsi kylmimmät kuukaudet ovat vielä edessä, lämmikkeitä kaivataan kipeästi!


(kuva end-shopista)

Toivoin, että lahjani olisi ollut jo tänään perillä, mutta postiluukusta kolahtikin kaikenlaisia muita onnitteluja. Päätin kuitenkin antaa itselleni tämän kerran anteeksi sen, että toimitin lahjani perille myöhässä. Ehkä huomenna...!

P.S. teknisesti vietin syntymäpäivääni eilen, sillä kello on jo yli puolen yön. :)
P.P.S koin aamulla kauhun ja kiukun hetkiä, kun en meinannut löytää joulukalenteristani oman synttärini luukkua! kirjoitin mielessäni jo tulikivenkatkuisia reklamaatiokirjeitä fasulle, kunnes huomasin, että kyseinen luukku olikin vain taitavasti jemmattu!

2 kommenttia:

Alma kirjoitti...

Onnea synttärisankarille!:) Ja veronpalautuksetkin vielä, jes!

Jenni / North and South kirjoitti...

Kiitos Alma! :) joo tuplasti kivaa, ja onni oli täydellinen sitten kun se joulukalenterin luukkukin löytyi. :D

ei muuten tullut tänäänkään vielä se huivi perille, pahus!