Räpsin kuvia megasurrrkealla kännykkäkamerallani, ja olo oli kuin myymälävarkaalla. Odottelin koko ajan, milloin vartija tulee kyselemään, mitäs oikein puuhailen. :D Lisäksi kehittelin mielessäni jo valmiita vastauksia kuvitellun vartijan kysymyksiin tyyliin "äiti pyysi tuottamaan lahjatoivelistan tänä vuonna kuvallisena" tms.
Esimerkiksi mitkä tahansa alla olevista saisivat päätyä alekoppaani, mielellään tuntuvalla alennusprosentilla varustettuina:
Söötit mustat peruskorkkarit kunnon koroilla, niitähän ei voi koskaan olla liikaa.
Ylipolvensaappaat mokkajäljitelmää. Lompakkoni ei ole vielä antanut myöten ylipolven/reisisaappaiden ostamiselle, sillä aitoa nahkaa olevat maksavat liikaa ja feikit taas maksavat liikaa ollakseen feikkejä. Laitan toivoni siis aleihin!
Nää nyt vaan oli niin ihanat.
Mustia perusnilkkureita olen himoinnut jo keväästä, vastaavia löytyisi kuulemma myös esim. vagabondilta, topshopista ja nelly.comista. (Tämä kuva on tärähtänein sillä kyseiset kengät olivat lähimpänä pelottavaa kassaneitiä :D)
Näissäkin oli jotain tavattoman kiehtovaa.
Allekirjoittanutkin on muuten ihan touhuissaan, sillä kuten Eeva jo ehti mainitakin, olemme varanneet pöydän Valtterista. Kaappien tyhjentäminen on ihan tajuttoman terapeuttista! Tajusin myös etten todellakaan ole laittanut tavaraa kiertoon samaa vauhtia kun olen sitä hankkinut. Vaatekaapin, kenkähyllyn sekä rekin kapasiteetti on jo ajat sitten ylitetty. Ajattelinkin, että vastedes pyrin joka kerta jotakin uutta (tai vanhaa) ostaessani miettimään, onko sen tilalla jotakin, minkä voisin laittaa kierrätykseen! Esimerkiksi uusin laukkuni vei paikan pariltakin vanhalta suosikilta, joiden aika kanssani on jo ohi. Nekin vanhat suosikit löytyvät sitten meidän pöydästämme 27. päivä!
- Jenni
P.s. Aion katsastaa Eevan myyntiin menevät kengät ennen kirppistä, eli en takaisi että myynnissä on lopulta aivan ilmoitettu määrä kenkiä. ;)
P.p.s. Toki kompensoin mahdollisia blogisiskolta realisoituja asioita tuomalla omat korteni kekoon.
4 kommenttia:
korteni, niin...tai korkoni...
multa putos muuten tänään laukku olalta keskellä suojatietä! onneks oli vihreät valot, mulle siis :D
Voih. Nämä korkokenkäkuvat saavat minut taas avautumisaatoksiin. Mulla on ollut aina ristiriitainen suhde korkeisiin kenkiin: toisaalta pidän niiden tuomasta uljauden ja naisellisuuden tunteesta, mutta olen yleensä jo pari tuntia niillä keikuttuani valmis viskaamaan ne seinään ja upottamaan särkevät jalkani kuumaan kylpyyn (en ole vielä löytänyt päkiäystävällisiä korkeita korkkareita). En vain yksinkertaisesti jaksa kävellä koko päivää koroilla. Lisäksi kasvoin aika pitkäksi ja varsin isojalkaiseksi, mistä syystä minulle sopivat korkokengät (varsinkin teräväkärkiset) näyttävät usein suorastaan kanootihtavilta. Seuraus: ei hyvä, ei tee mieli ostaa. Tämä ei toki pidä paikkaansa kävelykenkien tai saappaiden suhteen, jotka näyttävät yleensä isoinakin ihan kivoilta.
Kaiken kruunaa kuitenkin se, että satuin löytämään elämäni rakkauden miehestä, joka on - sigh - vain pari senttiä minua pitempi. Tämä on ehkä ainoa asia maailmassa, jossa olen konservatiivinen, mutta minusta tuntuu oikeasti tosi kummalliselta huojua 10 senttiä puoliskoni yläpuolella. Tai edes viisi. Tulee heti Berlusconi-Sarkozy-you name it -fiilis, ja kaikki korkokenkien naisellisuutta ja viehättävyyttä tuottavat ominaisuudet katoavat sen siliän tien. Niinpä minun on täytynyt hyväksyä se, että kenkäkaupoissa kiertäessäni minun on ohitettava kaikki yli 5 sentin koroilla varustetut kengät. Matalien, kauniiden ja sirojen korkkareiden löytäminen on muuten sairaan vaikeaa! Mutta onpahan sitten jotain haastetta elämässä :) Ja ehkä jonain päivänä, kun olen tarpeeksi vanha ja kulttuurisista koodeista piittaamaton, vedän ulos lähtiessä reteesti huikeat korkkarit jalkaan ja nappaan ukkoni kainaloon :)
anni! voi mahtavaa! itsehän olen sen huikeat 161 senttiä, seurustelen itseäni 10 senttiä pidemmän ihmisen kanssa ja olen jatkuvasti paniikissa että näytän pidemmältä....
mutta usko tai älä, platformit auttaa siihen korkokengän istuvuuteen! vaikkei ne nyt oo niin nätit aina...
totta, tätä en oo oikeastaan ajatellutkaan! tällainen lyhyt lyttänä näkee maailman aina niin kovin alhaalta. :) tosin kyllä munkin täytyy myöntää että mukavasti 180 senttiseksi venähtäneen sulhoni ilme oli aika sanoinkuvaamaton, kun menin viereen seisomaan ne melkein 13 senttiset korot jalassa. :D ja yhtäkkiä kaikki tuolit ja istuimet tuntuivat olevan takamukseni alla vasta kummallisen pitkän ajan päästä!
Lähetä kommentti