mun koti ei oo täällä

Ennen kun kirjoitan aiheesta yhtään mitään, haluan kertoa pari (kolme) faktaa itsestäni:

1. Olen kihloissa
2. Häät kesällä
3. Asun yksin

Olen huomannut ihan tosielämässä, että nämä kolme faktaa minusta aiheuttavat ihmisissä paljon pohdintaa. Olen viimeisen reilun vuoden ajan (jonka olemme asuneet samalla paikkakunnalla muutaman etävuoden jälkeen) saanut vastata mitä erikoisimpiin, yksityisimpiin ja noh, ihan vaan hämmentävimpiin kysymyksiin koskien minua ja meitä. Ennen kun menen tämän postauksen varsinaiseen aiheeseen, kotiin, selvitän siis vielä pari lisäfaktaa.

1. Kukaan ei ole pakottanut meitä asumaan erillään. Tämä on vain ollut meille se paras ratkaisu tähän asti.
2. Se, että emme asu yhdessä ei tarkoita sitä että vihaisimme tai halveksuisimme kaikkia maailman ihmisiä jotka asuvat yhdessä rakkaidensa kanssa.
3. Olemme elämäntapamme myötä kuitenkin saaneet paljon pohtia sitä mikä ero on sillä, että tekee niin kuin itsestä tuntuu hyvältä ja sillä, että tekee niin kuin muut odottavat meidän tekevän. Puhumattakaan siitä mikä on taloudellisesti järkevintä.


Täällä on siis käynnissä innokas asunnonmetsästys. Ensimmäisen yhteisen sellaisen. Olemme molemmat muuttaneet viimeisten vuosien aikana paljon, ja etsimme tällä kertaa pitkäaikaista kotia, sellaista jossa voisi viihtyä jopa useamman vuoden.

On yllättävän rankkaa kun illalla nukkumaan mennessä verkkokalvoilla vilisee vain pohjaratkaisuja, lasitettuja parvekkeita ja laminaattilattioita. Oman jännän twistinsä asunnonmetsästykseen antaa tämän kaupungin ikä (suuri osa rakennuksista on juuri kypsässä putkiremppaiässä) sekä Honey. Tammiparketti + koiranomistaja = no-no. Ainakin suurimmalle osalle vuokranantajista.

Eilen ehkä tärppäsi. Kämppä on tosi kiva ja sen omistaja oli mielettömän hyvä tyyppi. Vuokra vain oli korkeahko. Tänään päätämme: ottaa vai jättää? Tuntuu siltä että saatamme tällä kertaa ottaa. Omaa yksiötäni kävi tänään katsomassa ensimmäiset ihailijat ja alkaa tuntua siltä että uusi koti pitäisi jo olla kiikarissa, kun vanhakin lähtee kohta alta. On nää jänniä juttuja!

Ehdottomasti paras puoli uudessa asunnossamme (nonih, nyt mä puhun siitä jo niinkuin koko juttu olisi varma) on näköala. Talo on rinteessä, asunto ylimmässä kerroksessa ja maisema parvekkeelta suoraan valkeisenlammen ylle. Lampeen kävelee pihasta puolessa minuutissa. Vai mitä sanotte tästä näkymästä?

(Ensimmäinen kuva täältä, valkeisen kuvat täältä ja täältä.)

P.S. Aasinsilta otsikkoon: katsoin eilen sooloilua -leffan liviltä. Tykkäsin!

P.P.S. olen tänä keväänä tykästynyt chisun musiikkiin. todella omituista minulta!