torstai 14. tammikuuta 2010

unelmia

käväisin ennen joulua jennin kanssa minna parikalla bulevardilla ihan vaan vähän kuolaamassa - niin kenkiä kun niitä jumalaisia hanskoja ja neulevaatteitakin. vain hieman kateellisina katselimme sorjaa myyjätärtä (kyseisestä putiikista puhuttaessa täytyy puhua myyjättäristä!), joka oli pukeutunut päästä varpaisiin parikkaan.

no, parikalta ei ihme kyllä tarttunut mukaan mitään (50 % käyntikerroistani olen lähtenyt ulos kassan kautta...), joten ennen pakollista kahvilakäyntiä piipahdimme kadun toisella puolella nina's:issa. siellä hyllyllä iskin silmäni ehkäpä kauneimpiin ikinä näkemiini mustiin saappaisiin - korkoa reilusti, hillitty platform ja napitettu varsi - jotka jouduin jättämään sinne sydän verta itkien. en uskaltanut edes kokeilla niitä, kaunokaiset kun olivat hinnaltaan yli 1000 euroa! ja merkiltään louboutinit, tietysti.

nyt muistin kengät taas, mutten löytänyt niistä kuvaa netistä... mutta nämä ovat aika lähellä. "omani" tosin olivat kiiltonahkaa ja varreltaan lyhyemmät.


ah!

selaillessani nina's:in sivuja löysin muutakin kiinnostavaa.


näihin dries van notenin housuihin pukeutuisin mielelläni. ja ne olivat isossa alennuksessa!


tai tähän ihanaan forte forten mekkoon...



...tai näihin marc jacobsin avokkaisiin!

budjettini ei ikinä riittäisi edes yhden näistä hankkimiseen, saati sitten useamman. mutta saahan sitä unelmoida!

kuvat

1 kommentti:

Kaitaliina kirjoitti...

Vitsit, kuinka ihanat asukokonaisuudet! Varsinkin tuo mekko, kuin veistos..