aamulla kuume oli jo laskenut, mutta hakeuduin silti lääkäriin keuhkoja halkovan yskän takia. pääsin lopulta vastaanotolle, kun olin ensin odottanut turhaan lastenosastolla, jonne tehtävästään hieman pihalla oleva virkailija minut ensin ohjasi.
no, ei ollut sikaflunssaa. tieto helpotti kyllä, mutta toisaalta olin vähän pettynytkin koska olin jo valmistautunut sairastamaan yli saksan tenttien ja muiden inhottavien välttämättömyyksien, ja toisaalta marttyyrimaisesti antamaan julkisesti kasvoni sikainfluenssalle.
sika tai ei, nyt aion relata. illan suunnitelmissa seuraavat asiat:

ja

tunnelmallista illanjatkoa!
kuvat: 1, 2
3 kommenttia:
hahah, mä luulet et sun py tietää aika hyvin sun sotkuisuuden tai siisteyden tason ihan peittelemättäkin! :D
Aaa! "Jokaisen menestyvän naisen takana on tiskivuori". Tästä niin tulee mun slogan. Ja voihan tän ajatella myös niin, että ensimmäinen on jälkimmäisen seuraus.
Koska oon nyt virallinen lukija, niin toivon postausta Turun hyvistä kaupoista ja ihanista kahviloista (koska päätettiin Petran kanssa tulla sinne alkuvuodesta, mut ei olla vielä kerrottu sitä sulle) ja sitten kaikista sun kengistä.
Heippa!
a.
Ah, Noth and South on niin monen illan pelastus. Tosin itse liputan hieman enemmän BBC:n sarjan puolesta!
Lähetä kommentti